maanantai 22. marraskuuta 2010

Tahtoisin lisää tällaisia aamuja

Tiedättehän ne mahtavat päivät, ne huono hius/naama/vaate/elämä-päivien täydelliset vastakohdat, kun peilikuva näyttää aamulla ennen kouluun/töihin lähtöä kaikkien oletusten vastaisesti hyvältä? Minulla oli tänään sellainen aamu, ja voi että on hyvä fiilis vieläkin! Kaikki saattoi juontaa juurensa jo eilisillasta, kun päätin laittaa jalkaan keltaiset farkut (siis mikään ei piristä päivää paremmin kuin värikkäät vaatteet). Tai sitten siitä, että pääsin ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon kouluun näkemään ihania ihmisiä ja sain laittautua pitkästä aikaa (junan makuuhytissä väsyneeseen naamaan tehtyä ehostusta ei tässä tapauksessa lasketa). Ja juu, vaikutusta saattoi olla silläkin, että värjäsin eilen hiukset ja tulos oli varsin ihana. Luonnollinen. Näin lähellä omaa maantiesävyäni en ole tainnutkaan olla sen jälkeen, kun 11-vuotiaana aloitin värjäyskierteen. Harkitsin viime viikolla vähän aikaa ihan tosissani sellaista ihanan punaista tukkaa, josta näin jo untakin, mutta ajattelin kuitenkin kerrankin käytännöllisyyttä. Ja tämä on pliisuudestaan huolimatta tosi kiva väri, me likes.


Yritin ottaa asukuvatkin, muuuutta ne eivät sitten onnistuneetkaan ihan yhtä hyvin. No, ihan kaikki ei vaan voi mennä aina nappiin. :D

Illalla katsomaan Harry Potteria tyttöjen kanssa, jeij!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti